Yritysten hallituksissa istuvat henkilöt eivät yleensä ole kytkettynä kyseisten yritysten tietoturvaympäristöön. Tämä aiheuttaa suuren riskin arkaluontoisten tietojen vuotamiselle, tahattomasti.

Hallitusten jäsenet saavat yleensä haltuunsa kaikkein salaisimmat ja sensitiivisimmät tiedot ennen muita. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi taloustiedot, henkilöstöön liittyvät asiat, sopimukset tai vaikka yritysostot. Kuitenkin näiden tietojen viestimiseen käytetään yhä edelleen tietoturvattomia tapoja, kuten henkilökohtaisia sähköposteja, Skypeä tai Dropboxia.

Näitä palveluita ei kuitenkaan ole suunniteltu näin arkaluontoisten tietojen lähettämiseen. Sen lisäksi riski kasvaa aina yrityksen hallituksen koon mukaan, jolloin tietovuodon mahdollisuus onkin yllättäen jopa kymmenkertainen verrattuna vaikkapa kahden henkilön kahdenvälisten viestien vuotamiseen. Jokainen jäsen kasvattaa riskikerrointa.

Entä mikä sähköpostissa tai Skypessä on vikana?

Sähköpostia ei ole suunniteltu sensitiivisten tietojen lähettelyyn, vaan pikemminkin yleiseen viestintään. Et voi myöskään varmistua siitä, että viestin vastaanottajalla olisi tietoturva-asiat kunnossa omassa sähköpostissa tai päätelaitteessa. Joten mikäli siis haluat lähettää sensitiivisiä viestejä ja liitetiedostoja, unohda sähköposti.

Myös Skype ja Dropbox törmäävät samaan ongelmaan, eikä tiedostojen lähettäminen ole päästä päähän salattua (end-to-end encrypted). Näin ollen vaikka tiedostojen vääriin käsiin joutumisen riski onkin pieni, jäävät kaikki lähettämäsi tiedostot ja viestit salaamattomina ulkopuolisen (yhdysvaltalaisen) yhtiön haltuun.

Edellä mainituissa palveluissa et voi myöskään välttyä siltä, että vahingossa lähetät viestin väärälle henkilölle. Kauniisti muotoiltu viesti jossa pahoittelet väärälle henkilölle lähetettyä viestiä sekä pyydät häntä poistamaan viestin sitä lukematta, ei välttämättä tuo toivottua lopputulosta!

Tietoturvallinen tapa hoitaa hallituksen viestintä on ottaa käyttöön foilChat, jolloin tiedostojen lähettäminen on sekä turvallista, että nopeaa. Lisäksi viesteihin vastaaminen on helppoa, eikä viestintä enää kärsi koska yrityksellä ei ole ollut tarjota turvallista tapaa hoitaa sitä. Lisäksi käyttäjien ja keskustelun hallittavuus lisäävät varmuutta siihen, etteivät arkaluontoiset tiedot joudu ulkopuolisten haltuun.

Muista, että on yrityksen tehtävä opastaa ja kouluttaa oman hallituksen jäseniä turvalliseen viestintään.

Lisätietoja:


Robin Pulkkinen
Myyntijohtaja
+358 50 300 2375
robin@foilchat.com